fiilis-alasivu.jpg
 

Ajankohtaista

30.03.2020

Tiedote Katinkullan viikko-osakkeen ja Villas-loma-asunnon omistajille

Tiedote Katinkullan viikko-osakkeen ja Villas-loma-asunnon omistajille

Valitettavasti, mutta ymmärrettävästi osa maatamme on suljettu ja kaikki eivät pääse vähään aikaan Katinkultaan. Toivottavasti pysymme terveinä. Kyseessä on todella poikkeuksellinen ja valitettava tilanne.


Hienoa jos saat vuokrattua tai annettua tutullesi loma-asuntosi. Ellet käytä viikkoa tai ole tallettanut sitä RCI-järjestelmään, tarvitsee sinun maksaa ainoastaan perusvastike ja mahdolliset harrastevastikkeet. 

Alla Holiday Club Resorts Oy:n tiedote koskien myös Katinkultaa:

”Holiday Club on koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi sulkenut kylpylähotellit palveluineen Tampereella, Saimaalla, Turussa, Saariselällä, Sallassa, Kuusamossa ja Katinkullassa. Viikko-osakkeet ja Villas-asunnot ovat sekä omistajien käytössä että varattavissa vuokrauksen kautta. Loma-asuntojen käyttäjiä palvelevat hotellien vastaanotot sekä R-kioskit, myös muissa kohteissa avainpalvelut toimivat normaalisti. Koronavirus on kuitenkin valitettavasti aiheuttanut monille haasteita oman lomaviikon käytössä – ja myös vuokrauksessa. Olemme saaneet osakkailta tiedusteluja yhtiövastikkeista ja niihin liittyvistä velvoitteista näinä haastavina aikoina.

Yhtiövastike maksetaan aina kiinteistöyhtiölle, ja sen suuruudesta sekä siihen liittyvistä asioista päättää kunkin yhtiön hallitus ja yhtiökokous. Laskuttajana toimii yhtiön lukuun Holiday Clubin isännöintipalvelu. Yhtiövastike on maksettava aina, riippumatta siitä, käytetäänkö lomaviikkoa vai ei. Yhtiöjärjestys määrää vastikkeenmaksun perusteet ja jokainen osakkeenomistaja on velvollinen maksamaan yhtiövastikkeensa tavanomaiseen tapaan. Samalla on kuitenkin todettava, että yhtiöissä tehdään kaikki voitava kustannusten leikkaamiseksi tässä tilanteessa, jotta kiinteistöyhtiöiden talous pysyisi vakaalla pohjalla.

Mikäli kiinteistöyhtiön yhtiöjärjestyksessä on määritelty perus- ja palveluvastike, myös näiden kanssa toimitaan tavanomaiseen tapaan.

Palveluvastiketta ei laskuteta, mikäli
a) osakkeenomistaja ei käytä lomaviikkoaan
b) osakkeenomistaja ei ole antanut lomaviikkoaan vuokralle tai
c) osakkeenomistaja ei ole tallettanut lomaviikkoaantai ottanut pisteitä käyttöön RCI vaihtojärjestelmässä.

Perusvastike laskutetaan omistajalta tavanomaiseen tapaan.

Koska kyseessä on omistettu lomaviikko, sitä ei voi siirtää muuten kuin RCI lomavaihdon kautta. Holiday Club on kuitenkin tuonut osakkaille tarjolle omassa varastossaan olevia lomaviikkoja edulliseen hintaan käytettäväksi ajanjaksolla 10.8.-20.12.2020. Holiday Club on tiedottanut edusta osakkaille 25.3. lähetetyssä uutiskirjeessä ja löydät edun myös täältä: ttps://www.holidayclubresorts.com/fi/viikko-osake/osakkaan-edut/

Koronavirustilanne estää myös kevään yhtiökokousten pitämisen yhtiöjärjestyksen määräämän aikataulun mukaisesti. Yhtiökokousten aikatauluista ja järjestelyistä viestitään heti, kun viranomaiset, tilanne ja aikataulut jälleen sallivat kokousten pitämisen.

Lisätietoja kiinteistöyhtiöihin liittyvissä kysymyksissä voi osoittaa sähköpostitse osoitteeseen isannointi@holidayclub.fi.Huomaattehan, että tilanne aiheuttaa asiakaspalvelussamme ruuhkaa. Vastaamme yhteydenottoihin mahdollisimman pian.

Tilanteeseen liittyen voit seurata ajankohtaisia uutisia osoitteessa www.holidayclub.fi.

Ystävällisin terveisin
Holiday Club isännöinti”