fiilis-alasivu.jpg
 

Kuukauden yritys - loka-marraskuu 2021

Wanha Asema Vuokatti - vohvelikahvila & puoti 

Kun henkilöliikenne Vuokatin asemalla päättyi vuonna 1994, jäi asemarakennus tyhjäksi. Noin 12 vuotta sitten Susanna Halonen osti asemakiinteistön yhdessä miehensä kanssa, ja vuodesta 2019 lähtien rakennuksessa on toiminut Wanha Asema Vuokatti -niminen vohvelikahvila.

Kahtena ensimmäisenä vuotena kahvila oli avoinna vain tammikuusta pääsiäiseen, mutta vuoden 2021 alusta alkaen toiminta on vakiintunut ympärivuotiseksi. Omistaja-Susannan lisäksi vohvelikahvilassa & puodissa työskentelee yksi kokoaikainen työntekijä ja lisäksi osa-aikaisia työntekijöitä sesonkien mukaan. 

Herkkuja ja kiehtovaa katsottavaa

Idyllinen kahvila on keskeisellä paikalla Vuokatin kylässä, ja Katinkullan kylpylärakennukseen on matkaa vain noin 2 kilometriä. Tähän asti yli 90 % kahvilan asiakkaista on ollut matkailijoita, mutta tuotevalikoiman lisääntymisen myötä myös paikallisia kävijöitä on tullut enemmän. 

Susanna ja hänen miehensä ovat vanhan tavaran & antiikin keräilijöitä, ja suurin osa kahvilan kalusteista ja sisustuksesta on heidän omasta varastostaan poimittuja. Sisustuksessa on käytetty paljon vanhoja käyttöesineitä, jotka kiinnostavat eri-ikäisiä kävijöitä. Lapsia kiehtovat täytetyt eläimet ja vanha miljöö, ja monet iäkkäämmät löytävät itselleen tuttuja esineitä, kuten esimerkiksi samanlaiset sukset, jollaisia on itse nuoruudessaan käyttänyt. 

 Vastapaistettuja vohveliherkkuja takkatulen ääressä 

Persoonalliseen tyyliin sisustetussa kahvilassa voi perinteisten kerma- ja hillovohveleiden vaihtoehtona maistella paikallisen maatilan artesaanijäätelöitä - vohvelilla tai ilman. Listalta löytyvät myös suolaiset vaihtoehdot. 

Kaikki vohvelit ovat saatavana gluteenittomina. Kysymällä myös muita erikoisruokavalioita.  

Tarjolla on myös monia erikoiskahveja ja -juomia, mm. espressoa, lattea, cappucinoa, kaakaota kermavaahdon kera.  

Syys- ja talviaikaan kahvilan pönttöuuneissa palaa tuli, joka luo mukavaa, kodikasta tunnelmaa.  

Puodista paikallista hunajaa ja ostoksia itselle tai lahjaksi 

Kahvilan yhteydessä on pieni puoti, jonka valikoima kasvaa jatkuvasti. Nyt myynnissä on mm. koriste-esineitä, persoonallisia kynttilöitä, Vuokatin omaa hunajaa ja muita hunajatuotteita, sauna- ja puutuotteita, ruostutetusta teräksestä valmistettuja pientuotteita, koruja, postikortteja, luonnonkosmetiikkaa, kotimaisia palashampoita ja -saippuoita. Valikoimaa täydennetään tuotteilla, joita ei löydy ihan jokaisesta lähikaupasta. 

Vohvelivalikoima & osa puodin tuotteista ovat nähtävissä osoitteessa www.vuokatinasema.fi

Seuraa myös ilmoittelua Facebookissa Wanha Asema Vuokatti sekä Instagramissa @vuokatinasema 

Tule käymään ja ihastumaan!

Wanha Asema Vuokatti
Keskuskuja 1
88610 Vuokatti
puh. 045 787 22800 
www.vuokatinasema.fi
s-posti: info@vuokatinasema.fi