fiilis-alasivu.jpg
 

Ajankohtaista

22.03.2022

Osakasklubin pitkäaikainen puheenjohtaja on poissa

Osakasklubin pitkäaikainen puheenjohtaja on poissa

Katinkullan Osakasklubin hallituksen puheenjohtaja Seppo Sirviö menehtyi 31.12.2021 vaikeaan sairauteen.


Seppo Sirviöstä tuli Katinkullan viikko-osakas ja katinkultalainen vuonna 2000, jolloin hän perheineen osti kaksi lomaviikkoa Katinkullasta. Siitä lähtien Seppo perheineen viihtyi ja lomaili Katinkullassa vuosittain omien viikkojen lisäksi useilla vuokratuilla viikoilla. Sepolle Katinkulta oli kuin toinen koti ja lähellä sydäntä.

Katinkullassa Seppo osallistui osaomistamiensa yhtiöiden yhtiökokouksiin ja käytti niissä hyviä puheenvuoroja. Pian hän lähti mukaan Katinkullan Osakasklubin toimintaan ja toimi vuodesta 2003 alkaen Osakasklubin hallituksen jäsenenä ja vuodesta 2005 lähtien hallituksen puheenjohtajana kuolemaansa asti. Sepon puheenjohtajavuosina Osakasklubin asema osakkaiden edunvalvojana vahvistui ja siitä tuli arvostettu toimija Katinkullan yhtiöiden päätöksenteossa.  

Sepon panos Katinkullan osakkaiden etujen ja oikeuksien valvojana oli merkittävä. Seppo piti aina erityisesti Katinkullan pienosakkaiden ja lomailijoiden puolta. Hän edusti osakkaita monissa Katinkullan alueen kiinteistö- ja palveluyhtiöissä, ja oli sitä kautta vuosien ajan vaikuttamassa alueen ja sen palveluiden kehittämiseen. Osakasklubin edustajana Seppo teki myös laajasti aktiivista yhteistyötä Katinkullan ja Sotkamon alueen muiden toimijoiden kanssa tavoitteena yhdessä edistää Katinkultaa Suomen parhaana lomakeskuksena. 

Hyvä ystävämme ja kollegamme on poissa. Seppoa kiittäen ja hänen muistoaan kunnioittaen otamme osaa läheisten suruun. Jatkamme hänen työtään Osakasklubin ja Katinkullan osakkaiden parhaaksi. 

 Katinkullan Osakasklubin hallitus